Päätös on päin Vuosangan honkia. Kainuun ympäristökeskus myönsi Kainuun Prikaatille 25.8.2009 ympäristöluvan Vuosangan Keljon alueen polttonesteiden jakeluasemalle. Yhdistys on saanut luvasta vaivoin sen verran tolkkua, että on voinut siitä tehdä valituksen. Valituksesta on kuulutus nähtävillä 5.10. – 19.10.2009.
Ympäristöluvan hakeminen, lupahakemuksen käsittely ja lupapäätöksen tekeminen opastetaan – voisi sanoa kädestä pitäen – ympäristönsuojeluasetuksessa. Vaikuttaa siltä, ettei asetusta juurikaan ole selailtu Kainuun Prikaatissa lupahakemusta laadittaessa. Osaselitykseksi hakemuksen asetuksenvastaisuudelle saattaisi kelvata, että hakemus on laadittu hakemuskaavakkeelle, jonka täyttäminen ja asetuksen seuraaminen eivät rinnakkain vähällä onnistu. Asetuksen asioiden esittämisjärjestys kun on kaavakkeessa sekoitettu pahanpäiväisesti. On selvinnyt, että kaavake ja sen täyttöohjeet löytyvät ympäristöhallinnon nettisivuilta. Täyttöohjeiden kera kaavakkeeseen tulee jo paremmin tolkkua, vaikka ei ohjeista hakemuksen asetuksenmukaisuuden tarkastelussa ole paljoa apua. Eivätkä täyttöohjeet voi korvata asetusta oikeusohjeena. Tämän jälkeen voidaankin todeta, että myös nämä täyttöohjeet ovat prikaatilta jääneet noudattamatta siinä kuin asetuskin.
Entäpä ympäristökeskuksen päätös? Ensinnäkin voidaan heti todeta, että lupaa ei olisi tullut myöntää asetuksenvastaisen hakemuksen perusteella. Tarkastellaanpa yhtä pientä, mutta ehkä valaisevaa yksityiskohtaa. Keljon 10 kuution bensasäiliöt ovat Kelloperästä ampuvien tykkien tulilinjalla. Tämä STT:n uutisessa 20.6.2006 kerrottu tapaus sattui säiliöiden vieressä:
”152 millimetrin haupitsin 43 kiloa painava kranaatti kimposi maalialueelta 2 100 metrin matkan ja pysähtyi lopulta armeijan ajoneuvon keulaan. Tapahtumahetkellä armeijan harjoitusalueen ajoneuvovarikon pihamaalla oli noin 20 henkilöä, joista valtaosa kantahenkilökuntaan kuuluvia. Kallioiselta maalialueelta harvinaisen pitkän kimmokkeen ottaneen kranaatin sytytin oli irronnut, joten räjähdysvaaraa ei enää lennon loppuvaiheessa ollut.”
Entäs, jos sytytin ei irronnut ja kranaatti räjähtikin bensatankissa? Hakemuksessa on tämä uhka jäänyt kertomatta ja vaara päätöksessä hoksaamatta. Silminnäkijä kuvaili vielä samassa uutisessa kokemaansa näin:
”Ensin kuului kranaatin ujellusta, ja sitten hiekka rupesi ropisemaan. Kranaatti kimposi piha-alueella pari-kolme kertaa ennen kuin pysähtyi. Suojauduimme välittömästi, ja kun räjähdystä ei kuulunut, niin siirsimme alueella olevan porukan 400 metrin etäisyydelle ja suljimme alueen. Täällä oli heti tapahtuman jälkeen kriisiapua, jos siihen olisi jollakulla tarvetta ollut.”
Kun jatketaan, voidaan todeta, ettei lupaa olisi tullut myöntää kyseiselle melko vähäiselle osatoiminnolle erikseen, kun luvanvaraisia toimintoja on samalla alueella useita. On tai tulee olemaan kaatopaikkaa, ampumarataa, helikopterikenttää, autovarikkoa, jäteveden käsittelyä ja kuka ties mitä. Ja kaiken kattavasti yhdistys on tiukasti sitä mieltä, että toiminta kokonaisuutenakin edellyttää ympäristölupaa. Ei se vetele, että toimintoja palastellaan ja lupia haetaan yksitellen ja myönnetään ripotellen. Monia muita perusteluita lupapäätöksen kumoamiselle esitetään yhdistyksen valituksessa.
Luvassa on asetuksen mukaan kolme osaa: kertoelmaosa, luparatkaisu ja sen perustelu. Korostettakoon heti, että luparatkaisu näyttää hyvältä. Ensimmäisen kerran on mikään toimivaltainen viranomainen määrännyt missään asiassa kuinka puolustusvoimien tulee Vuosangassa toimia. Kertoelmaosa sen sijaan on se sekava tarina, josta ei tolkkua meinaa saada. Kuuleminenkin näyttää jälleen jääneen vajaaksi.
